Uusi hallituksen jäsen - saitko perehdytyksen tehtäviisi?

25.6.2024

Kevään varsinaisissa yhtiökokouksissa moni taloyhtiö on saanut hallitukseensa uusia jäseniä tai jopa kokonaan uuden kokoonpanon. Jotta hallitustyöskentely pääsisi mahdollisimman pian täysipainoisesti käyntiin, on tärkeää, että uusi hallituksen jäsen saa perehdytyksen tehtäväänsä.

Vasta valittu hallitusjäsen tarvitsee ensisijaisesti taustoitusta siihen, millä tolalla taloyhtiön asiat ovat. Ensi kertaa hallitustyöhön tulevalle olisi lisäksi hyödyllistä myös yleisesti tietää hallituksen toiminnasta, toimivallasta ja vastuista. Ilman perehdytystä voi käydä niin, että uuden hallitusjäsenen ensimmäinen toimikausi kuluu kuunteluoppilaan roolissa.

Perehdyttämistä ei ole vastuutettu erityisin säännöksin, mutta kiinteistöalan järjestöjen ja oikeusministeriön julkaisemassa Taloyhtiön hyvä hallintotapa -suosituksessa perehdyttäminen on nostettu TOP 10 -suositusten joukkoon. Hyvän hallintotapasuosituksen mukaan uuden hallituksen jäsenen perehdyttää ensisijaisesti hallituksen puheenjohtaja. Uuden puheenjohtajan puolestaan perehdyttää yleensä edellisen hallituksen puheenjohtaja tai isännöitsijä. 

Hallitustyöhön perehdyttämiseen löytyy myös valmiita työkaluja, joilla opiskelu onnistuu itsenäisestikin. Kiinteistöliiton jäsenille on tarjolla mainio HTHJ (hyväksytty taloyhtiön hallituksen jäsen) -verkkokurssi, jonka avulla tuore hallituksen jäsen saa käsityksen taloyhtiön hallinnon perusasioista. Kokeneemmillekin hallituksen jäsenille kurssi toimii vähintäänkin hyvänä kertauksena.

Hallitusten puheenjohtajille on räätälöity oma verkkokurssi, joka antaa käytännön vinkkejä puheenjohtajan tehtäviin. Taloyhtiöiden toiminnantarkastajillekin löytyy oma verkkokurssi, josta saa kattavat perustiedot toiminnantarkastuksen tekemiseen.

Lisäksi Kiinteistöliitto Etelä-Pohjanmaan tulevan syksyn koulutustarjontaan sisältyy kolmiosainen Hallituksen ABC -webinaarisarja. Siinä käydään läpi asunto-osakeyhtiön toimintaa, osakkeenomistajan oikeuksia ja velvollisuuksia sekä hallituksen tehtäviä ja vastuukysymyksiä.

Ja jos syksyn webinaarien odottaminen käy pitkäksi… tiedoksi, että verkkokursseja voi opiskella omaan tahtiin vaikka laiturin nokasta käsin.

 Jorma Koutonen

Jorma Koutonen

Kirjoittaja on Kiinteistöliitto Etelä-Pohjanmaa ry:n toiminnanjohtaja, joka suosittelee HTHJ -verkkokurssia taloyhtiöiden hallitusten jäsenille "perustutkinnoksi"

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.