Varautuminen minttiin väestösuojienkin osalta
12.8.2026
Väestönsuojayhdistys VSR ry:n tuoreen selvityksen mukaan taloyhtiöiden väestönsuojista vain noin 60 prosenttia on lain edellyttämässä kunnossa. Tieto on yllättävä, kun ottaa huomioon sen, että kriisien vaikutuksesta muuttunut turvallisuustilanne on saanut suomalaisetkin tehostamaan varautumistaan monella tavoin.
Väestösuojien tarkastuksista säädetään Pelastuslaissa. Sen mukaisesti rakennuksen omistajan ja haltijan on huolehdittava väestönsuojan tarkastamisesta sekä 10 vuoden välein suoritettavasta tiiveyskokeesta. Normaaliolosuhteissa suojan, väestönsuojavälineiden ja -laitteiden tulee olla sellaisessa kunnossa, että suoja on käyttöönotettavissa kolmen vuorokauden kuluessa.
Isännöinnin ammattilaisten haastatteluun perustuva selvitys kertoo, että kahdelle kolmasosalle suojista ei oltu nimetty vastuuhenkilöä. Väestösuojayhdistys toteaakin vastuuhenkilön nimeämisen yhdeksi taloyhtiöiden tärkeimmäksi käytännön toimenpiteeksi. Vastuuhenkilön puuttumisella on selkeä yhteys niin suojien kunnossapidon tasoon kuin niiden käyttöönottovalmiuteen.
Sisäministeriö on tänä vuonna julkaissut yleisoppaan Väestönsuojan kunnossapito ja toimintakunnon tarkastus. Oppaassa on lueteltu joitakin yleisimpiä väestönsuojatarkastuksissa havaittuja puutteita. Näitä ovat mm. virheelliset laitteistojen asennukset, väärin tehdyt muutos- ja korjaustyöt sekä VSS-laitteiden virheellinen käyttö. Korjausta tai uusimista vaativia kohteita ja varusteita ovat olleet varavesisäiliöt, ylipainemittarit, viemäreiden sulkuventtiilit ja notkahtaneet paineovet.
Taloyhtiöissä varautumiseen ja suojautumiseen suhtaudutaan yleisesti myönteisesti eikä säännösten mukaisten velvoitteiden täyttäminen käytännössä kohtaa ongelmia päätöksenteossa. Ehkäpä selvitysten esille tuomat puutteet johtuvatkin enemmänkin viestinnän ja tietoisuuden puutteesta. Lainkuuliaiset ja vastuulliset suomalaiset varmasti hoitavat velvoitteet kuntoon, mikäli niistä tietoisia ovat.
Kun väestösuojan tarkastus muutenkin suositellaan tehtäväksi vuosittain, eiköhän varmisteta – jos epävarmuutta on - että oman taloyhtiön suoja varusteineen täyttää vaatimukset.