Asunto-osakeyhtiölain muutos laajentaa osakkaan tiedonsaantioikeutta
3.11.2026
Asunto-osakeyhtiölain muutokset tulivat voimaan 1.10.2026. Uudistuksella täsmennettiin osakkaan tiedonsaantioikeutta koskevaa sääntelyä siten, että jatkossa laissa säädetään nimenomaisesti osakkaan oikeudesta saada jäljennös huoneistoaan koskevasta, yhtiön hallussa olevasta asiakirjasta. Jäljennöksen antaminen tällaisesta asiakirjasta ei ollut ennen lakimuutosta kiellettyä, mutta nimenomaisen säännöksen puuttuminen on johtanut vaihteleviin käytäntöihin taloyhtiöissä. Uudistus tuokin kaivattua selkeytystä osakkaan tiedonsaantioikeuksiin.
Osakkaan tiedonsaantioikeus ennen lakimuutosta
Jo ennen asunto-osakeyhtiölain muutosta osakkaalla on ollut oikeus saada tieto sellaisesta hallituksen päätöksestä, joka koskee hänen omistamiinsa yhtiön osakkeisiin perustuvaa oikeutta tai velvollisuutta suhteessa yhtiöön tai toiseen osakkeenomistajaan. Osakkaan pyynnöstä tieto on annettava kirjallisesti.
Säännös ei tarkoita sitä, että osakkaalla olisi automaattinen oikeus saada nähtäväkseen koko hallituksen kokouspöytäkirja, vaan hallitus voi päättää antaa osakkaalle esimerkiksi pöytäkirjanotteen tai muun kirjallisen selvityksen tehdystä päätöksestä.
Osakkaan tiedonsaantioikeus lakimuutoksen jälkeen
Asunto-osakeyhtiölain muutoksen myötä osakkeenomistajalla on oikeus saada viipymättä jäljennös yhtiöllä olevasta osakehuoneistoaan koskevasta asiakirjasta, jolla on merkitystä huoneiston käytön ja kunnossapidon tai niistä aiheutuvien kustannusten arvioinnin taikka osakkeenomistajan oikeuksien tai velvollisuuksien toteuttamisen kannalta.
Jatkossa osakkaalla on siis oikeus saada tieto sekä omaa huoneistoaan koskevasta hallituksen päätöksestä että tieto tietyistä osakkaan huoneistoa koskevista, yhtiön hallussa olevista asiakirjoista. Lain esitöissä tällaisina asiakirjoina mainitaan esimerkiksi huoneiston kunto- ja vahinkoraportit, huoneistoa koskevat korjaustapaehdotukset, kunnossapitotyön valvojan lausunnot ja huomautukset, korjaussuunnitelmat, rakenne- ja LVI-piirustukset, käyttöönotto- ja lopputarkastuspöytäkirjat sekä pohjakuvat. Osakas voi tarvita jäljennöstä näistä asiakirjoista esimerkiksi suunnitellessaan huoneistonsa muutostyötä, selvittäessään kunnossapitovastuun jakautumista tai arvioidessaan vahingonkorvauskysymyksiä.
Jäljennöksen antaminen edellyttää ensinäkin sitä, että kyse on olemassa olevasta yhtiön hallussa olevasta asiakirjasta. Säännöksestä ei siten seuraa yhtiön velvollisuutta asiakirjojen laatimiseen tai hankkimiseen. Jäljennöksen antaminen edellyttää lisäksi osakkaan pyyntöä sekä pyynnön kohteena olevan asiakirjan yksilöimistä.
Milloin asiakirjaa ei tarvitse luovuttaa?
Asunto-osakeyhtiölain mukaan jäljennöstä ei saa antaa, jos se tuottaisi yhtiölle olennaista haittaa. Tämä koskee lähinnä osakkaiden ja asukkaiden salassa pidettäviä henkilötietoja sekä yhtiön yhteistyökumppaneiden liikesalaisuuksia. Salassa pidettävien henkilö- tai muiden tietojen sisältyminen asiakirjaan ei kuitenkaan tarkoita automaattista oikeutta kieltäytyä koko asiakirjan luovuttamisesta. Lähtökohtana on sen sijaan se, että asiakirjat luovutetaan salassa pidettävät tiedot peitettyinä tai poistettuina.
Osakkaalta voidaan periä jäljennöksen antamisesta hallituksen vahvistama kohtuullinen maksu. Jos siis asiakirjan luovuttaminen edellyttää esimerkiksi salassa pidettävien tietojen poistamista, yhtiö voi periä tästä aiheutuneet kohtuulliset kulut osakkaalta.
On syytä huomata, että säännös koskee osakkaan omaa huoneistoa koskevia asiakirjoja, ei esimerkiksi toisen osakkaan huoneistossa toteutettuja tutkimusraportteja. Lain esitöissä on tarkennettu, että poikkeuksena voisivat olla lähinnä tilanteet, joissa toisen huoneiston asiakirjaa, kuten vahinkoraporttia, tarvitaan sen arvioimiseen, onko tietoa pyytävän osakkaan huoneistolle aiheutunut vahinkoa toisen osakkaan huoneiston kunnossapidon tai huolellisen hoidon laiminlyönnistä.
Säännös ei koske myöskään yhtiön alueella toteutettujen tutkimusten raportteja tai yhtiössä käynnissä olevan urakan asiakirjoja. Näistä osakas saa jatkossakin tietoja käyttämällä kyselyoikeuttaan yhtiökokouksessa. Lain mukaan hallituksen ja isännöitsijän on yhtiökokouksessa osakkeenomistajan pyynnöstä annettava tarkempia tietoja seikoista, jotka voivat vaikuttaa yhtiökokouksessa käsiteltävän asian arviointiin. Hallituksella tai isännöitsijällä ei siten ole lakimuutoksen jälkeenkään velvollisuutta luovuttaa osakkaalle esimerkiksi yhtiön urakkaa koskevia asiakirjoja, vaan osakas saa näistä tiedon käyttämällä kyselyoikeuttaan urakkaa käsittelevässä yhtiökokouksessa.